24. syyskuuta 2016

Ikkunat talvikuntoon! Tiivistys ja paperointi



Mainitsin jo aiemmin viikolla, että meillä tuntuu syksy myös sisällä. Isoin syy tähän on isot kolot ikkunapokien välissä. Aukot ovat vuosisatojen aikana eläneet ja tämän ongelman olisi korjannut aukkojen suoristus. Tämä jäi kuitenkin meille ikkunaremontin tehneeltä tekemättä. Harmillinen homma, mutta ei mikään maailmanloppu. Kaikkihan vanhassa talossa on vähän vinossa. Ikkunoiden tiivistämisessä kuitenkin perinteiset pellavanauhat eivät toimi ollenkaan, koska tiivistettävät raot ovat pahimmissa kohdissa sormen paksuisia. Onneksi tähän on löytynyt ratkaisu!



Ratkaisuksi näihin poikkeuksellisen isoihin rakoihin keksin ensimmäisenä talvena pellavaeristeen, jota yleensä laitetaan karmin ja seinien väliin. Pellavaa on helppo käsitellä ja vanhalla ohuella veitsellä sen saa hyvin muotoiltua eri kokoisiin kohtiin. Hyvin on toiminut jo useamman talven!



 Viisi vinkkiä

  • Vaihda tiivisteet. Tiivisteet kannattaa vaihtaa ikkunoiden väliin joka vuosi. Olen muutaman kerran jättänyt edellisen kauden pellavat ikkunan väliin ja huomannut, ettei lämpö pysy samalla tavalla.
  • Kunnon paperia. Älä käytä liian vanhaa paperia. Tästäkin talosta on löytynyt vanhoja rullia, joissa liima on varmasti jo nähnyt parhaat päivänsä. Varmista myös ostaessa, että paperi on tuoretta tavaraa. Meidän paperi on Porvoon Wanhasta Rautakaupasta.
  • Ennen pakkasia. Ikkunapaperit tarttuvat pokiin ulkolämpötilan ollessa plussan puolella. Vielä pakkasten tultuakin voi paperin saada tarttumaan, mutta on hyvin todennäköistä ettei se ikkunassa pysy kevääseen saakka.
  • Tarkkaa työtä. Tiivistämisen ja varsinkaan paperoimisen kanssa ei kannata hosua. Olen itse ottanut tavaksi tehdä homman osissa eli muutaman ikkunan illassa. Kiirehtiminen ja huonosti tekeminen kostautuu talvella – ja se tuntuu.
  • Tarkista, että ikkunat ovat kiinni. Meillä on parina talvena jäänyt joistain pokista muutama salpa auki. Hyvin on pysynyt ikkuna kiinni, mutta ei varmaan olisi haitaksi laittaa hakasia kiinni kunnolla talveksi.

Meillä ei varmasti olla parhaita asiantuntijoita tämän asian kanssa vaan paljon ollaan opittu kantapään kautta. Jokainen talvi on opettanut jotain uutta vanhassa talossa asumisesta. 



TallennaTallenna

3 kommenttia

  1. Moi,

    Mistä olette hommanneet tuon pellavariverullan ja onko minkä levyistä? Löysin vain 10/12cm levyistä ja se tuntuu äkkiseltään aika leveältä. Kiitos infosta! :)

    Terveisin, Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Saija, meidän pellavaeriste on Porvoon Wanhalta Rautakaupalta. Samaa tavaraa löytyy varmasti muistakin perinnerakennustarvikkeita myyvistä liikkeistä. Netin kautta varmasti parhaiten Domus Classica sekä Antiikkiverstas Wilma.

      Poista
    2. Juu, löysin monestakin paikkaa just 10cm ja 12 cm leveydellä. Näissä kuvissa vaan näyttää kapeammalta (rive.vs. veitsen leveys) ja siksi kyselin tarkemmin
      Kiitos, taidan sitten tilata sitä 10cm leveätä. :)

      Terveisin, Saija

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.